perjantai 11. joulukuuta 2015


Joulutervehdys opiston draamapajasta Lappajärveltä!


Lappajärven toimintakeskuksessa on jo useamman vuoden pyörinyt opiston draamapaja. Kuluvana lukuvuonna ohjaajana on toiminut Laura Kivimäki. Lauran kanssa ryhmä on syksyn aikana tehnyt monenlaista. Ryhmästä itsestään nousi ajatus tuoda tärkeää harrastustaan vielä enemmän esille ja ryhmä kuvasi blogin lukijoille oman joulutervehdyksensä.

 Lisäksi ryhmä pohti teatterintekemistään seuraavasti:

Harrastan teatteria, koska…- Teatteriharrastus on hauskaa ja mukavaa, siitä saa lisävoimaa ja taitoa. - On ihanaa kätkeytyä esittämänsä hahmon taakse ja esittää sitä yleisölle. -Roolihahmojen tekeminen on kivaa. - Ohjaaja on hirveän mukava ihminen! - Näytteleminen on minulla verissä!
Parasta teatteriharrastuksessa on … - kun ei tarvitse olla oma itsensä.  -Saa eläytyä rooliin ja hauskuttaa ihmisiä.
Vaikeinta näytelmien tekemisessä on… - Vuorosanojen oppiminen ja keksiminen. - Joskus voi jännittää liikaa.
Haaveroolini  olisi…. Haltija, Lumikki, opettaja, prinssi joka pelastaa Lumikin, laulava enkeli, FBI-agentti, velhotar
Ryhmän terveiset kaikille blogin lukijoille:  -Toivottavasti yleisö tykkää ja niillä on hauskaa, tervetuloa  katsomaan kuinka luovia kehitysvammaiset ovat, mihin kaikkeen he  pystyvät!

Draamapajan esitykseen pääset klikkaamalla tästä linkistä: Eurooppalainen taskuvaras


keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Opiston joulutunnelmia

Kuluvan viikon 49 aikana vietetään monessa opiston ryhmässä pikkujoulua. Etenkin kielten opintoryhmissä joulunalusaikana tutustutaan eri maiden jouluperinteisiin joululaulujen ja kenties perinneherkkujenkin kautta.

Jouluisiin tunnelmiin on voinut virittyä useammallakin kurssilla. Havukoristeita jouluksi -kurssilla syntyi ihania asetelmia ja hahmoja pihapiiriin.  Valaiseva hopealankapallo-kurssi täyttyi nopeasti ja kodin sisustus sai säihkettä helposti.Klassisen laulun joululaulukurssi antoi uusia ulottuvuuksia tuttuihin kappaleisiin.

Vaikka kurssit jäävät joulutauolle, aherretaan opiston toimistoissa kuin pukin pajassa konsanaan. Uusia kursseja kehrätään kokoon kevätkaudelle, kevään tiedotuslehteä viimeistellään ja oikoluetaan, monet raportit, hankehakemukset, päiväkirjojen tarkastukset on saatava valmiiksi ennen vuodenvaihdetta -työtä joka ei juuri ulospäin näy mutta on elintärkeää opistorutiinia.

Opiston erilaiset opintomatkat ovat aina olleet suosittuja, mutta tämänkertainen Jouluinen opintomatka Tyynelän tonttulaan ja Kokkolaan herätti erityisesti ihastusta. Yön aikana satanut paksu lumikerros loi meille upeat joulumaisemat - tosin lumenpaljous katkaisi myös tonttulan sähköt, mutta kynttilänvalossa upea miljöö oli vielä tarunomaisempi. Opintomatkalaiset saivat runsaasti askarteluideoita ja  myös Kokkolan vanhan Tullipakkahuoneen messuilta. Kiertoajelu Neristanin alueella paikallisoppaan johdolla syvensi historiantuntemusta.

Opiston Aimo -tiedotuslehti ilmestyy joulukuussa vielä toisen kerran: ensi viikolla saamme joulutervehdyksen  eräästä opiston ryhmästä kuvien ja videoklipin myötä - enempää emme vielä paljasta, säilytetään jännitys ensi viikkoon!

JOULURAUHAA TOIVOTTAEN,  JÄRVILAKEUDEN KANSALAISOPISTON VÄKI


             





















maanantai 2. marraskuuta 2015

Ryhtiä elämäntapoihin ryhmäliikunnalla

 
Alkusyksy ja alkuvuosi ovat uuden elämän aloittamisajankohtia – alkaahan silloin lukuisa määrä kansalaisopiston liikuntakursseja. Viikoittain toistuva ryhmäliikunta, oli se sitten zumbaa, kahvakuulaa tai ropan rimmausta, sopii etenkin ajoittaista motivaatiopulaa potevalle. Ryhmäliikuntatunti luo positiivista painetta, jolla torjuu turhat tekosyyt tai sohvan ja televisioruudun vetovoiman!Kuluvan lukuvuoden hittikursseja ovat etenkin vanhemmalle väelle suunnatut kuntosalikurssit ja tuolijumpat. Iän karttuessa lihaskunnon ylläpitäminen onkin ensiarvoisen tärkeää. Lihaskunnostaan huolehtiva välttyy todennäköisesti paremmin kaatumisen aiheuttamilta vammoilta ja päivittäiset arkirutiinit sujuvat sutjakasti. Liikuntarajoitteiselle tuolijumppa tarjoaa turvallisen tavan kevyeen lihasharjoitteluun ja venyttelyyn.Joogan suosio jatkuu etenkin työikäisten keinona rauhoittua hetkeksi oman kehon ja mielen hoitamisen parissa. Tällä hetkellä toiminta-alueen joka kunnassa pyörii erilaisia joogakursseja, joilla kaikkiaan 250 joogaajaa hakee hyvää oloa ja rentoutumista.

Tärkeä liikkumaan kannustava ryhmän lisäksi on innostava ryhmänohjaaja. Opiston liikuntakursseja vetää osaava ja innostava joukko tuntiopettajia. Kolmenkymmenen opettajan joukossa on liikuttajia monella eri ammattinimikkeellä: fysioterapeutteja, kunto-ohjaajia, personal trainereita, opettajia, liikunta-ohjaajia ja –neuvojia… monella on  taustalla vahva harrastuneisuus, jota tuetaan osallistumalla oman erityisalan ohjaajakoulutuksiin ja kursseille. Uutiskirjeen loppupuolella kurkistetaan erään vetovoimaisen ohjaajamme ajatuksiin tarkemmin!

Kuukauden kurssivinkit


Havukoristeita jouluksi Alahärmä Yliviitalan liikuntakeskus, ma 9.11. klo 17.30-20.45. Ilmoittaudu 2.11. mennessä 1198113
Havukoristeita jouluksi Evijärvi Vasikka-ahon Monitoimitalo, ke 11.11. klo 17.30-20.45. Ilmoittaudu 3.11. mennessä 1198209
Iltojen inspiraatio Kortesjärven Kirkonkylän nuorisoseura ma 9.11.-7.3. klo 18-21. Valmistetaan talven aikana teatteriesitys ryhmän toivomasta tekstistä. Ilmoittaudu 1102406
Klassisen laulun joululaulukurssi Kauhava Nahkalan koulu pe,la,su 27.-29.11. pe klo 16.30 ja la, su klo 11-17. Ilmoittaudu 20.11. mennessä 1101305
Valaiseva hopealankapallo Lappajärvi Käsityötupa pe, la 27-28.11.  pe klo 18-21 ja la klo 10-13. Ilmoittaudu 19.11. mennessä 1198520

Opiston tuntiopettaja Pirjo Orrenmaa  ja liikunnan ikuinen kipinä

”Olen ensimmäiseltä koulutukseltani kuntohoitaja ja toimenkuvaani on aina kuulunut liikuntaryhmien
ohjaaminen. Fysiokimppa-ohjaajakurssi ”avasi silmäni” ja antoi ikuisen kipinän jumppaamiseen. Konseptin liikkeet ovat helppoja mutta tehokkaita, musiikki tarttuvaa, ja tunnin jälkeen olo on ihana!
Ohjaajana minulle tärkeää että jokainen ryhmäläinen kokee onnistumista ja tunnelma on rento, huumoria pitää olla aina ja ryhmään tulon kynnys on matala. Korostan ryhmäläisille aina sitä että tunnin jälkeen olo pitää olla hyvä; sopivasti väsynyt ja mieli virkeä! Yritän ohjata tunnit aina ”fysioterapeuttisesti” ja liikkeet ovat hyvin pitkälti kuntouttavia.

Yritän mahdollisimman paljon ohjata sanallisesti, koska ryhmät ovat aika isoja ja on mahdotonta käydä ohjaamassa kädestä pitäen. Tärkeää olisi kuitenkin että liikkeet tehdään oikein ja tehokkaasti. Itse teen mukana koko ajan ja mielestäni se on välttämätöntä että saan tunneista sopivan tehokkaita.
Ryhmissäni on aika monta sellaista jotka ovat käyneet alusta asti mukana ja se kyllä saa ohjaajan tuntemaan olonsa hyvin nöyräksi. Kun saan saman ihmisen mukaan seuraavanakin lukukautena, tiedän että olen onnistunut työssäni. Ryhmäläisiltä saan aivan valtavasti virtaa ja hyvää mieltä! Meillä on mielestäni aina hauskaa, rento tunnelma ja vitsiäkin heitellään hikoilun välissä, he antavat palautetta ja odottavat aina kuumeisesti lukukauden alkamista.

Liikunnan merkitys korostuu aina vain enemmän ikävuosien karttuessa ja koukkuunhan tähän jää. Mutta yritän korostaa aina ryhmäläisillekin sitä että myös lepopäivä pitää olla viikon aikana. Itselleni rentoutumista on perheen kanssa oleilu ja osaan laiskotellakin!

Yleensä jumpparyhmät ovat Kauhavalla kovasti naisvaltaisia ja miehiäkin olisi hienoa saada mukaan. Ja kuinka tärkeää olisikaan saada mukaan sellaisia joilla on erilaisia tuki- ja liikuntaelinvaivoja ja jotka eivät harrasta liikuntaa ollenkaan. Toteamme ryhmissä usein että he eivät tiedä mistä jäävät paitsi!”


keskiviikko 30. syyskuuta 2015

NENÄPÄIVÄ LÄHESTYY!

Nenäpäivää-kampanjan varojenkeräyksellä autetaan maailman köyhimpiä lapsia. Varsinainen nenäpäivä on perjantaina 6.11.2015, mutta kampanja-aika on pidempi, 15.10.-15.11.2015. Opistomme on mukana nenäpäivä-kampanjassa! Helpoiten osallistut tekemällä suoran lahjoituksen Kansalaisopistot-fi-tiimille, joka ohjaa rahat eteenpäin. Voit lahjoittaa 10 € tekstaamalla NP 102911 numeroon 16499. Varsinaisena nenäpäivänä 6.11.2015 ovat ovet avoinna opiston uudessa kurssitilassa, Kauhavalla Laivueen opistotilassa klo 14-17. Laivueen opistotila sijaitsee LSK:n alueella, Laivueen sosiaalitiloissa. Tarjolla on kahvia ja nenäpäiväpiirakkaa neljällä eurolla – tuotto tilitetään lyhentämättömänä nenäpäiväkeräykselle. Tervetuloa tutustumaan tiloihin ja toimintaan!

KUUKAUDEN KURSSIVINKIT


Älypuhelin ja tabletlaite tutuksi Alahärmän koulukeskus, lukio ke 21.10-11.11. klo 18-20.15. Ilmoittaudu 8.10. mennessä 3401100
Kaunista käyttökeramiikkaa Evijärven keskikoulu to 22.10-19.11. klo 18-21. Ilmoittaudu 12.10. mennessä 1198219
Joululahjoja keramiikasta Kauhava Laivueen opistotila, LSK Business Park pe 23.10.-20.11. klo 18-20.15. Ilmoittaudu 19.10. mennessä 1103338
Helppoja Mindfulness-harjoituksia Kortesjärven Kirkonkylän nuorisoseura ma 19.10. klo 19-20.30. Ilmoittaudu 9.10. mennessä 2198400
Itäkylän miesten lauluilta Lappajärvi Rantakankaan koulu pe 23.10.-4.12. klo 18-19.30. Ilmoittaudu 9.10. mennessä 1101554
Tapastellaan Ylihärmä Pakan kylätalo la 24.10. klo 10-15. Valmistetaan tapas-pintxos-antipasto-kokonaisuus illanistujaisiin. Ilmoittaudu 19.10. mennessä 8102600 

KUN KANSALAISOPISTOSSA OPISKELUSTA TULEE HENKI JA ELÄMÄ


Aino Huhtamäellä on jo kodin perintönä mieltymystä kädentaitoihin. Isä oli seppä ja suutari, äiti puolestaan kutoi mattoja. Kipinä kansalaisopistotoimintaan syttyi jo 26 vuotta sitten, kun naapurin rouva suostutteli Ainon mukaan kurssille. Kansalaisopistossa opiskelu on hänen omien sanojensa mukaan hänelle nyt eläkeläisenä “henki ja elämä” ja Aino on kuluvanakin lukuvuotena ottanut runsaan määrän opiston kursseja ohjelmaansa. Yhdeksän kurssin joukossa on monipuolisesti erilaisia kädentaitojen kursseja sekä muutama liikuntakurssikin. Haasteellisimmaksi töiksi vuosien varrelta Aino nimeää hardanger-työt, joita tehdessä ei työtunteja kannata laskea. Ikkunaverhoja ei tarvitsekaan enää ostella, vaan Ainon hardanger-verhoilla somistetaan niin omat kuin tyttären ja miniän ikkunat.

Maahanmuutosta Aino toteaa, että “sydän särkyy, kun katsoo ihmisiä, jotka joutuvat lähtemään kotoaan”. Ainon mielestä voimme kuitenkin luottaa siihen, että päättäjät tekevät parhaansa ja että asiat järjestyvät. Ainoa ei lainkaan pelota osallistua kursseille opiston uudessa Laivueen opetustilassa, joka sijaitsee LSK:n tiloissa.
 ”Sitähän ei tiedä milloin itse on avuntarvitsijan asemassa. Hyvään vastataan hyvällä”, toteaa Aino.


torstai 20. elokuuta 2015

Opistokausi käynnistyy - NYT!

Järvilakeuden kansalaisopiston kursseille voit ilmoittautua alkaen tiistaina 1.9. klo 8.00. Ennakkoilmoittautumalla ajoissa varmistat, että kyseisellä kurssilla on riittävästi opiskelijoita kurssin käynnistymiseksi. Kurssi-ilmoittautumisen aloituspäivät ovat joka vuosi yhtä vauhdikkaita:  puhelimet pirisevät taukoamatta ja toimistoilla on iloista hyörinää.  Ilmoittautumisruuhkan voi välttää tekemällä ilmoittautumisen itse netissä. Kotisivuillamme www.jlakeus.fi on ilmoittautumislinkki, jonka kautta voit tehdä ilmoittautumisen helposti kotoa tai työpaikalta käsin. Ilmoittautuessasi netin kautta, sinun tulee täyttää nettilomake, jossa kysytään mm. hetu, osoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite sekä muita taustatietoja. Jos ilmoitat kurssille lastasi tai vaikka tietokoneeseen tottumatonta sukulaistasi, varmista että sinulla on käytettävissäsi edellä mainitut tiedot. Kurssin voit maksaa oman nettipankkisi kautta ilmoittautumisen yhteydessä. Muussa tapauksessa lähetämme kurssistasi laskun kurssin käynnistymisen jälkeen. Tervetuloa opiskelemaan ja harrastamaan omaan opistoosi!

KUUKAUDEN KURSSIVINKIT
Lappajärven synty –yleisöluento Lappajärven kirjasto to 3.9. klo 18-20. Luennolla käydään lävitse Lappajärven kunnan varhaista syntyhistoriaa: hallinnon kehitystä alkaen 1400-luvulta, ennen kunta-aikaa sekä kuntajärjestelmään johtaneita syitä. Vapaa pääsy, ei tarvitse ilmoittautua.
Ruotsin keskustelukurssi Alahärmän koulukeskus, lukio ke 14.9.2015-25.4.2016 klo  17.30-19. Ilmoittaudu 9.9. mennessä 1202100
Musaryhmä aikuisille Kortesjärven yläkoulu ke 16.9.2015-20.4.2016 klo 20-21. Ilmoittaudu 9.9. mennessä 1101419
Moottorisahaveisto Ylihärmä Ekohovi la, su 19.-20.9. klo 10-16. Ilmoittaudu 10.9. mennessä 1104655
Sehän on vain järjestelykysymys –ammattijärjestäjän vinkit joka kotiin Kauhava lukion tilat la, su 26.-27.9. klo 10-13.30. Ensimmäisenä päivänä keskitytään tavaramäärän pienentämiseen sekä ympäristöasioihin, toisena päivänä taas kodin raha-asioiden hallintaan. Ilmoittaudu 18.9. mennessä 8102320
Betonia puutarhaan Evijärvi Jokikylän kylätalo pe, la 25.9.-3.10. pe klo 18-21, la klo 10-14.45. Ilmoittaudu 18.9. mennessä 1198220

AIMO ANNOS ATK:TA
Teemu Jutilan tietotekniikan peruskursseilta saa apua tietokoneen
 perushallintaan ja kurssi
soveltuu hyvin aloituskurssiksi kenelle vain. WordPress-kurssi antaa eväitä webbisivujen tekemiseen. Myös html-kielen kurssilla keskitytään webbisivujen rakenteeseen. – Kurssilta saa hyvää yleistietoa ja oppia kaikille, jotka haluavat kurkistaa hieman webbisivujen ”konepellin alle”, toteaa Teemu. Kaikkiaan tietotekniikan kursseilta saa oppia tietokoneen peruskäytöstä ja käsitteistä. Taidot kasvavat rohkeuden kasvaessa, samoin ongelmanratkaisukyky kehittyy.

Teemu on myös aikaisempina vuosina toiminut tietotekniikan tuntiopettajana opistossa. Myös päivätyö liittyy läheisesti teemaan – Päätyökseni olen järjestelmäasiantuntija Sofor Oy:ssä Kauhavalla. Nykyinen työ on pääasiassa tietoteknisten ongelmien selvittämistä ja asiakaspalvelua puhelimen ja sähköpostin välityksellä, kertoo Teemu.

Vastapainoa työhön ja opettamiseen antaa touhuaminen hieman yli vuoden vanhan tyttären kanssa sekä peruskuntoilu kävelyn ja pyöräilyn merkeissä. Mitä uutta tietotekniikka-asiantuntija haluaisi oppia? – Kielten opiskelu on aina kiinnostanut ja venäjän kielen perusteet olisi mukava opetella jossain välissä, tuumaa Teemu.