torstai 1. syyskuuta 2016

Ilmoittautuminen alkoi täydellä tohinalla

Ensimmäinen ilmoittautumispäivä sujui vauhdikkaasti, sillä ilmoittautumisia kertyi liki kaksi tuhatta. Puhelimet pirisivät aamulla kiivaasti, mutta enää ei toimiston oven taakse kertynyt pitkää opiskelijajonoa edellisvuosien tapaan.
Ilmoittautuminen käy näppärästi kotikoneelta, tabletilta tai älypuhelimelta, kertoo koulutus- ja kehittämissuunnittelija Mari Takamaa.
– Jos kursseille ilmoittautuminen tuntuu vaikealta, voi sitä tulla opettelemaan opiston tietotekniikan peruskursseille ja tablet- ja älypuhelinkursseille, vinkkaa Takamaa.

Opiston kurssikattaus on saanut sekä ruusuja ja risuja. Kiitosta on tullut monipuolisuudesta, ikäihmisten huomioimisesta sekä lyhytkurssien runsaasta määrästä. Kaikkia edellisten lukuvuosien suosikkikursseja ei ohjelmaan kuitenkaan saatu mahdutettua joko tila- tai opettajapulan vuoksi. 
– Suora palaute on meille kuitenkin ensiarvoisen tärkeää. Toiveita pyritään toteuttamaan resurssien puitteissa ja kurssi-ideoita voi heittää myös lennosta kesken lukuvuoden!
Ensimmäisinä täyttyivät allasjumpat ja seniorikuntosaliryhmät, keramiikkakurssit ja ensiapukoulutukset. Jooga ja erilaiset ryhmäliikuntatunnit pysyvät kestosuosikkeina.


Opiskelupaikkoja on kuitenkin vapaana vielä monissa ryhmissä. Ennakkoilmoittautuminen on jo loppusuoralla, mutta vielä ehtii hyvin mukaan! 
– Paikkoja voi kysellä myös ennakkoilmoittautumispäivämäärän jälkeen, muistuttaa toimistosihteeri Pia Viinikka. Kursseille voi ilmoittautua kotisivulla www.jlakeus.fi tai soittamalla p. 06 2412 9350

Syyskuun kurssivinkit

8301140 Bodymix  Alahärmä Balanssi ke klo 17.15-18.15 14.9.-30.11.   Bodymix on sekoitus lihasvoima- ja liikkuvuusharjoittelua sekä syketreeniä.  Ilmoittaudu 7.9. mennessä.
8104600 Kauneuttaluonnosta Ylihärmä yläkoulu ti klo18-20.15 13.-20.9.Tehdään käsi- ja kasvohoitoja luonnonmateriaaleista. Ilmoittaudu 7.9. mennessä.
1101342 Sekakuoro Kauhava Kosolan koulu ma klo 19-20.30. Aloitetaan 19.9. ja kokoonnutaan joka toinen viikko.  Ilmoittaudu 9.9. mennessä.
2198500 Aarrekarttalupa loistaa Lappajärvi Onnentupa la 17.9. klo 15-18. Iltapäivän aikana etsitään vastausta kysymyksiin: Mitä minä tarvitsen ollakseni onnellinen? Millaista elämäni on, kun unelmani on totta? Ilmoittaudu 9.9. mennessä.
1301400 Jääkärienjäljillä la 24.9. Tehdään matka Tampereelle museokeskus Vapriikkiin. Tutustutaan mm. rooliopastettuun näyttelyyn "Salaista jääkäripostia" sekä opastetulla "Kapinaraitti"-kiertoajelulla paikkoihin ja rakennuksiin, joilla on vuoden 1918 tapahtumiin liittyvä historia. Ilmoittaudu 16.9. mennessä.
8105200 Muodokkaidenmimmien tuunausilta Evijärvi keskikoulu to 29.9. klo 18-20.30. Tyyli-ilta on tarkoitettu muodokkaille naisille, jotka haluavat oppia tuomaan esille parhaat puolensa. Ilmoittaudu 22.9. mennessä.

Aitio vie teatterilaivalle!


Järvilakeuden kansalaisopistossa on käynnistynyt esiintyviä ryhmiä yhdistävä hanke AITIO, joka Avaa Ikkunoita Taitoon, Intoon ja Osallisuuteen. 
Hankkeella halutaan tavoittaa teatterin, musiikin, tanssin ja muiden esiintyvien taiteiden harrastajat ja niistä kiinnostunut yleisö. Mukaan toivotaan myös kirjoittamisesta tai vaikkapa lavasteiden suunnittelusta, markkinoinnista, tiedottamisesta ym. esitysten järjestämisessä tarpeellisia henkilöitä. Hanketta rahoittaa Aisapari ja sen vetäjänä on Jarmo Kumpula. Ensimmäisenä toimena Aitio vie väkeä teatterilaivalle 1.–2.10. 
Ilmoittaudu mukaan 11.9. mennessä! 
Lisätietoa risteilystä ja hankkeesta tässä linkissä.


Perinteitä, taitoja ja tähtitaivaita

Kansalaisopistotoimintaa on harjoitettu meidän alueellamme puolen vuosisadan verran. Juhlavuosi näkyy sekä ohjelmalehtisessä että kurssitarjonnassa. Perinteiden mukaan opimme tekemään esimerkiksi näkkileipää ja korvikekahvia ja alueen ruokaperinteestä tulee luennoimaan Asta Asunmaa. 
Kädentaidoissa opimme muun muassa kehruuta ja puu-upotusta! Härmässä pidetään syyslukukaudella kansallispukupajaa.
Planeettatutkija Teemu Öhman perehdyttää meidät 13.9. lähiplaneettojen salaisuuksiin  ja kraatterijärven syntyhistoriaan 4.10. Tähtitaivasta voi opetella tulkitsemaan myös 13.9.-8.11.  Katse avaruuteen -kurssilla Evijärven tähtitornilla.


torstai 2. kesäkuuta 2016


Opiston kesään kuuluvat leirit!


Lasten musiikkileiri
Alahärmään sijoittuva musiikin päiväleiri kokoaa yhteen nuoria, 8-16 vuotiaita musiikinharrastajia. Opiston opettaja Jari Rannanjärven sekä kolmen muun opettajan luotsaamalla leirillä saa eri instrumenteista yksilöopetusta, hauskinta on kuitenkin soittaminen bändikokoonpanossa! Leiri on monelle ensimmäinen askel bändisoittamiseen. Leiri huipentuu leiriläisten ja opettajien konserttiin Häjyyly-tapahtuman yhteydessä.

Lasten kuvataideleirilla
piirretään ja maalataan sekä yhteisten harjoitusten pohjalta että omista aiheista. Kokemusta saadaan värien ja eri materiaalien käytöstä sekä uutta ideaa ja näkökulmaa kuvan tekemiseen. Opettajana toimii Minna Rajala                                                                                                                                
Lappajärven 45. kuvataideleiri
Leiri toteutetaan Vedic Art-menetelmän periaatteita noudattaen, jolloin keskiössä ovat inspiraatio ja luomisen mekanismit. Luovan prosessin käynnistämiseksi tutustutaan Vedic Art -periaatteisiin, jotka auttavat  tulemaan tietoisiksi luomisen mekanismeista ja eri luomisvaiheiden tiedostamisesta - ensin kuvissa, sitten elämässä. Leirin aikana on  mahdollisuus suorittaa joko Vedic Art -peruskurssin prinsiipit 1-14 tai syventävä jatkokurssi. Opettajana toimii Pirjo Hirvonen, jonka upea työ ohessa.

Lappajärven Crater Rock
 saa tänä vuonna lisäpotkua kehittämishankkeelta. Opisto on ollut useita vuosia mukana yhteistyökumppanina tällä erityisellä leirillä, jota luotsaa Timo Kotipelto. Myös leirin muut vetäjät ovat menestyviä muusikkoja: Kai Hahto, Ari-Pekka Anttila ja Matias Kupiainen ovat monen nuoren ja aikuisenkin musiikillisia idoleita ja esikuvia. Leirin alaikäraja on 16 vuotta ja leiriläisillä toivotaan oleman jo pidempää kokemusta musiikin tekemisestä. Jatkossa leiri kansainvälistyy ja monipuolistuu opiskelijavaihdon myötä!

Millaiselle leirille sinä haluaisit osallistua? Taidetta, musiikkia, vai jotain aivan muuta? Ehdota leiri-toiveesi kesäksi 2017!


maanantai 2. toukokuuta 2016


Jalosen teesit pätevät myös jääkiekkokaukalon ulkopuolella


Keskity omaan suoritukseesi. Elä hetkessä. Luota toisiin. Siedä erilaisuutta. Ole rohkea, mutta kunnioita toisia.
Tässä muutamia Jalosen luennon teesejä, jotka sopivat elämänohjeiksi jääkiekkokaukalossa kuin sen ulkopuolella.

Jalonen vakuutti yleisönsä kertoessaan esimerkein, kuinka joukko erilaisia persoonia ja osaajia valmennetaan joukkueeksi, joka on enemmän kuin osiensa summa.

Huippujen valmentaja muistutti erityisesti lasten ja nuorten parissa työskenteleviä unen, ruokavalion ja levon suuresta merkityksestä. Yleisestä hyvinvoinnista huolehtiminen on vähintään yhtä tärkeää kuin varsinainen treenaaminen, oli kyseessä sitten yksilö -tai joukkuelaji. Lasten ja nuorten henkisen hyvinvoinnin kulmakiviä ovat luottamukselliset suhteet vanhempiin ja muihin oman elämän tärkeisiin aikuisiin.

Luento kokosi yhteen nuoria harrastajia, valmentajia ja penkkiurheilijoita yli kuntarajojen. Yhteistyössä Kauhavan Helakiekon kanssa järjestetty tilaisuus toteutettiin Kauhavan jäähallissa, jossa jään sulattua oli upeat puitteet luennolle.




Luennon päätteeksi oli Jukan kainaloon jonoa selfiekuviin!



KUUKAUDEN KURSSIVINKIT:

8301223 Kirkkovenesoutu Evijärvi leirintäalueen ranta la 14.5.-18.6. klo 14-15.30. Kurssilla opit soutamisen perustekniikan ja tutustut samalla Evijärven kauniisiin järvimaisemiin. Ilmoittaudu 6.5. mennessä.
1104555 Moottorisahaveisto Lappajärvi Itäkylän kylätalo la 21.-22.5. klo 10-16. Veistetään koriste-esineitä puusta moottorisahalla. Ilmoittaudu 13.5. mennessä.

8102601 Villivihannekset Ylihärmän yläkoulu ke 18.-25.5. klo 17-20. Ensimmäisenä iltana tutustutaan syötäviin luonnon antimiin ja villivihanneksiin. Valmistetaan ruokia ja leivonnaisia. Essu mukaan keittiölle. Toisena iltana etsitään omaan käyttöön metsästä villivihanneksia. Ilmoittaudu 11.5. mennessä.

Perinnetyökurssit Tule mukaan perinnetyökursseille!

tiistai 29. maaliskuuta 2016


Kevättä kohti käyden

Kevät on tunnetusti touhukasta aikaa. Suurin osa kursseista päättyykin huhtikuussa antaen tilaa muulle tekemiselle ja harrastamiselle. Aktiiviselle liikkujalle on toki alkamassa myös uusia kursseja, jotta liikuntatauko ei venähdä liian pitkäksi.


Kevätkausi lopetetaan iloisesti erilaisten tapahtumien, näyttelyiden ja konserttien merkeissä. Etenkin musiikki- ja näyttämötaiteissa esiintyminen on osa opiskelukokonaisuutta:
niin hermoja raastavaa mutta kuitenkin niin palkitsevaa!

Jokaisessa kunnassa ja kaupunginosassa löytyy katseltavaa ja koettavaa, tarkemmat tiedot löydät opiston tapahtumakalenterista

Tervetuloa tapahtumiimme, kaikkiin on vapaa pääsy!



Kuukauden kurssivinkit

8303300 Jukka Jalosen luento Kauhavan jäähalli to 28.4. klo 18. Tule kuuntelemaan asiaa aktiivisuudesta ja liikunnan merkityksestä. Ilmoittaudu ja varaa paikkasi!


8301606 Kesän crosstreenit Ylihärmä Anssin Jussin Areena ma 2.5.-20.6. klo 19-20. Kuntoilumuoto, jossa tavoitteena on kehittää tasaisesti kaikkia fyysisiä ominaisuuksia kuten lihasvoimaa, kestävyyttä, nopeutta ja notkeutta. Ilmoittaudu 25.4. mennessä.


8301219 Kesäropan rimmaus Evijärven Kirkonkylän koulu ma 2.5.-20.6. klo 18.30-19.30. Hyvää perusjumppaa kuntoon ja ikään katsomatta! Ilmoittaudu 25.4. mennessä.


8301517 Senioreiden kuntosalitreeni Lappajärvi Itäkylän kuntosali pe 6.5.-1.7. klo 13.30-14.30. Treeneissä tehdään maltilliseen tahtiin kevyempiä kuntosaliharjoituksia. Ilmoittaudu 29.4. mennessä.


8301426 Senioreiden kahvakuula – ja kuntosalitreeni Liikuntatalo Kortesjärvi pe 6.5.-1.7. klo 11.40-12.40. Treeneissä tehdään maltilliseen tahtiin kevyempiä kahvakuula- ja kuntosaliharjoituksia. Ilmoittaudu 29.4. mennessä.

perjantai 26. helmikuuta 2016

Tavataan messuilla!


Tulevan lukuvuoden suunnittelun lomassa opiston väki jalkautuu messuille.

Ylihärmän hyvinvointimessuilla, torstaina 17.3. klo 14-16 osastollamme esitellään muistikoulutyyppistä toimintaa, jota tulemme tarjoamaan ensi syksynä useammalla paikkakunnalla. Ylihärmän  vanhemman väen hyvinvointitapahtuman järjestää Ylihärmän yläkoulu ja Muistiyhdistys.

 Evijärvellä Hyvä On - messuilla olemme paikalla koko viikonlopun la-su 19.-20.3. kertomassa kevään ja kesän opetustarjonnasta, samalla keräämme kurssivinkkejä etenkin miehiseen makuun! Hyvä On -messujen organisoija on Järviseudun mediatalo.

Ennen messuja  hengähdämme hiihtoloman mittaisen hetken, sitten pyörähtääkin käyntiin liuta mukavia lyhytkursseja! Huhtikuussa opetuksen päätyttyä opisto ja opettajat järjestävät vielä lukuisan määrän konsertteja, näyttelyitä, avoimia ovia ja ensi-iltoja.

Huhtikuun loppupuolella on tulossa vielä yllätysluennoitsija vieraaksemme. Tämä  urheilumaailmasta tuttu mies saa varmasti liikkeelle kaikkein piintyneimmätkin penkkiurheilijat! Pidetään vielä hetki jännitystä yllä...

 Parin vuoden takainen harrastemessutapahtuma Vimpelissä sai väen liikkeelle. Opiston osastolle oli oikein jono! (kuva Päivi Kultalahti)


Kuukauden kurssivinkit
1198212 Risutyöt  Evijärvi Vasikka-ahon Monitoimitalo/Sopula ti, ke 8.-9.3. klo 17.30-20.30. Kurssilla voit valmistaa "risutöiden kuninkaan" eli risulinnun tai pienempiä risutöitä esim. kransseja tai kukkakoreja. Ilmoittaudu 1.3. mennessä.
3401500 Älypuhelin ja tablet –laite tutuksi Lappajärven lukio ke 9.-30.3. klo 18-20.15. Tutustutaan rauhalliseen tahtiin älypuhelimen ja tablet-laitteen perustoimintoihin. Ilmoittaudu 3.3. mennessä.
7198400 Kotitarvekanala –kurssi Kortesjärven yläkoulu la 19.3. klo 10.30-15. Haaveiletko kesäkanoista? Tai kenties ympärivuotisesta kananpidosta? Omista kananmunista? Kurssilla käydään läpi tärkeitä asioita pienimuotoiseen kanalanpitoon liittyen. Ilmoittaudu 11.3. mennessä.
8102604 Juhlaleivonnaiset Ylihärmän yläkoulu ti 15.3. klo 17-20. Valmistetaan uusia makeita ja suolaisia tarjottavia, joita voi tarjoilla erilaisissa juhlissa. Ilmoittaudu 9.3. mennessä.
3401402 Webbisivujen ohjelmoinnin perusteet  Kauhava lukion tilat to 24.3.-14.4. klo 18-20.15. Opetellaan nettisivujen tekemiseen tarvittavia perusasioita (tagit, linkitys, kuvat). Tehdään pieniä harjoituksia, joiden tarkoituksena on aikaansaada perussivujen ulkoasu. Ilmoittaudu 17.3. mennessä.

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Uusia kurssi-ideoita Pieksämäeltä



Opistomme toteutti tammikuun lopussa opintomatkan Pieksämäen seutuopistoon, josta kävimme hakemassa vinkkejä muistikoulutoiminnan aloittamiseen. Pieksämäen seutuopiston rehtori Päivi Majoinen on yhdessä kollegoidensa kanssa kehittänyt muistikoulutoimintamallia, joka sopii hyvin kansalaisopiston kurssiksi. Kurssilla tutustutaan muistin toimintaan, opetellaan helppoja muistiniksejä ja kutitellaan aivoja muistitehtävien ja pelien avustamana.
Muistikoulu on ennaltaehkäisevää muistin huoltoa, jota jokaisen kannattaa kokeilla.

Päivin hyvien kokemusten innoittamana opistomme suunnitteleekin tulevalle lukuvuodelle 2016-2017 muistikoulutoimintaa. Yhteistyötahojen haku ja sisällön suunnittelu on jo käynnissä. Mutta mikä muistikoululle nimeksi? Nimiehdotuksia otetaan vastaan kevään aikana, soittele tai laita sähköpostia meille! Opiston yhteystiedot löytyvät kotisivuiltamme www.jlakeus.fi 

Viereisessä kuvassa on Pieksämäen seutuopistossa kehitetty muistipeli. Pelin aikana muistellaan erilaisia tapahtumia oman elämän polulta tai maailman melskeitä kuvien ja tehtävien innoittamana.

Vierailut muissa kansalaisopistoissa antavat uusia ideoita oman toiminnan kehittämiseen -joka opistosta löytyy todella innovatiivisia kursseja! Erityisen suuren vaikutuksen meihin teki kirjastoautossa toteutettavat kurssit. Kirjastoauton mukana kulkee opettaja kera materiaalien, työpöytien ja tuolien ja kursseja pidetään useammalla pysäkillä. Todellista lähipalvelua!

Kuukauden kurssivinkit

3205503 Tulijan ystävänä ja tukena Lappajärvi Kivitippu to 11.2. klo 17.30-20.30. Ilmoittaudu 4.2. mennessä.

1198306 Metallilangan lumoa Kauhava Ylikylä Passiniementie 145 pe, la 12.-13.2. pe klo 18-20.30 ja la klo 9-13. Ilmoittaudu 5.2. mennessä.

6101609 Ensiapu 1 Ylihärmä  kunnanvirasto, SPR:n tilat ma,to 15.-25.2. klo 18-21. Ilmoittaudu 8.2. mennessä.

1198332 Kauniit kutsukortit Kauhava, Tuulia design, Kauppakeskus Vallesmanni ti 16.2. klo 18-20.30. Ilmoittaudu 9.2. mennessä.

1198210 Luumailun lumoissa Evijärvi kunnantalo, kädentaitotila ke 17.2. klo 18-19.30. Ilmoittaudu 10.2. mennessä.

8301673 Joogapäivä: Jooga niskan hyvinvoinnin tukena Ylihärmä Härmän kuntokeskus la 20.2. klo 10-15. Ilmoittaudu 12.2. mennessä. Lisätietoja tästä

keskiviikko 13. tammikuuta 2016



Musiikista muistoja ja hyvää mieltä!



Opistolla on käynnissä Kaikkien kansalaisopisto! -hanke, jonka kautta opiston toimintaa tehdään yhä tutummaksi ja helpommin saavutettavaksi.  Yhtenä toimintamuotona toteutetaan musiikkituokioita toiminta-alueemme palvelutaloissa ja vanhainkodeissa, jotta seniori-ikäiset kuntalaiset voivat osallistua helposti toimintaamme. Musiikkipedagogi Satu Lumiaho on kiertänyt syksyn 2015 tutustumassa toiminta-alueen palvelutaloihin ja vanhainkoteihin järjestäen jo silloin mukavia musiikkituokioita. Keväällä 2016 toiminta jalostuu lyhytkursseiksi, jotka ovat kaikille avoimia ja maksuttomia. Lauluhetkiä järjestetään eri puolilla toiminta-aluetta, kaikkiaan yhdessätoista eri toimipaikassa. "Jokainen osallistuu lauluhetkeen kykynsä mukaan ja mukana voi olla myös vain kuunteluoppilaana. Moni vanhus muistaa  kappaleiden sanat ulkoa tutun melodian myötä. Laulamme kappaleita eri vuosikymmeniltä. ja muistelemme tapahtumia joita kappaleet kirvoittavat", kertoo Satu.


Kaikki Satun lauluhetket löytyvät opiston ohjelmasta, jota voit selailla myös tästä!



Kuukauden kurssivinkit

1198119  Paperimassanukkekurssi Alahärmä opiston tekstiilityötila Voltti la, su 30.-31.1. klo 10-16. Ilmoittaudu 15.1. mennessä. . Tehdään erilaisia paperimassanukkeja. Opettajalta saa ostaa nuken osat ja tarvikkeet.
1201503 Suomen kielen vapaaehtoisopettajan työkalupakki Lappajärvi Kivitippu pe,la 22.-23.1. pe klo 17.30-20 ja la klo 10-15.30. Ilmoittaudu 15.1. mennessä. Kurssilla annetaan perehdytys vapaaehtoisille, jotka haluavat opettaa suomea aikuiselle maahanmuuttajalle.
8102400 Välimeren molemmin puolin Kortesjärvi Ylikylän Ns la 23.1. klo 10-15. Ilmoittaudu 18.1. mennessä. Valmistamme ja nautimme yhdessä ateriakokonaisuuden, jossa vaikutteita eri maista
2198200 Helppoja Mindfulness –harjoituksia arkeen Evijärvi keskikoulu ma 25.1. klo 19-20.30. Ilmoittaudu 18.1. mennessä. Kurssi on lyhyt johdatus mindfulness-ajatteluun ja käytännön harjoituksiin.
3298500 Kulttuurit vai ihmiset törmäyskurssilla? Lappajärvi, Kivitippu ti 26.1.-2.2. klo 18-20.30. Ilmoittaudu 19.1. mennessä. Kahden illan luennolla johdatetaan kulttuurien väliseen viestintään ja tutustutaan kulttuurien kohtaamiseen liittyviin peruskäsitteisiin.
1198313 Metallilangan luomoa-Enchantment of metal wire Kauhava Laivueen opistotila, LSK Business Park ti, ke 26.-27.1. klo 13-16. Ilmoittaudu 20.1. mennessä. Valmistetaan koriste- ja käyttöesineitä erilaisista metallilangoista eri punontamenetelmillä