keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Tuula Latomäki seuraa tekstiilialan uusia tuulia

Tuula Latomäki on Järvilakeuden kansalaisopiston päätoiminen tekstiilityön opettaja.
– Saan ideoita lehdistä, kavereilta ja käsityöalan kursseilta, pelkkä lehtien katsominen ei pidä ajassa mukana, joten käyn myös käsityömessuilla kotimaassa ja Tallinnan Martin Markkinoilla. Osallistun myös Järvi-Saimaan kansalaisopiston järjestämille Tieto-Taito kiertoon-kursseille, jotka on suunnattu kansalaisopiston tekstiilityön opettajille, opiston päätoiminen tekstiilityönopettaja Tuula Latomäki kertoo.
Latomäki opiskeli ensin kotiteollisuusopettajaksi ja jatkoi siitä ammattiopettajaksi ja erityisopettajaksi, opistolla hän ohjaa nyt kahdeksatta vuotta.
– Kun uusi kurssi alkaa, lähden liikkeelle siitä, kenellä on pohjaa, ne jotka eivät ole aikaisemmin tehneet kyseistä käsityötä, tarvitsevat sitten perusteellisempaa opetusta, kokeneet taas hakevat uusia ideoita, Latomäki toteaa. Hän vetää opistolla kudontakursseja, kylien käsityöryhmiä sekä ohjaa erityisopiskelijoita.
– Kannattaa tulla tutustumaan ensin lyhytkurssille, siten ei tarvitse sitoutua pitkäksi aikaa, Latomäki kannustaa. Vuonna 2017 Latomäen opettamana pääsi kokeilemaan mm kansallispuvun ompelua, himmelinvalmistusta ja lankojen värjäystä kasveilla.
– Käsillä tehden pääsee eri maailmaan ja saa toteuttaa itseään, varsinkin ihmiset jotka tekevät töitä tietokoneen parissa kaipaavat jotain muuta harrastukseltaan.
Latomäki itse on innostunut erityisesti tilkkutöistä.
– Ne vievät mennessään, olen mukana järjestämässä TilkkuVirrat- tapahtumaa vuosittain Virroilla ja pidämme ystäväni kanssa tilkkuviikon, jolloin ompelemme yhdessä ja uppoudumme kangastilkkuihin.